Noh, siirrytään valivalista kivempiin juttuihin. Puljutöissä oli tänään tosi mukavaa :) Aamusta oli tosin aika tukkoinen ja flunssainen olo, mutta mitä mukavempia asiakkaita meillä vieraili ja mitä hulvattomampia juttuja taas L:n kanssa keksittiin, tuli fiilinki aina vaan reippaammaksi. Ihan loistopulju meillä! Ollaan saatu kivasti keväistä ilmettä uusin verhoin ja kaitaliinoin, sekä muutamia raikkaita tyynynpäällisiä väsäämällä. Lisäksi laittelin kuntoon erään tosi söpöläistuolin toissapäivänä :)
Hioin vanhat lakat pois hiekkapaperilla ja maalasin valkoiseksi, sekä vaihtelin vanhat verhoilut uusiin, raikkaisiin :) Oikea kevätherkku!
Eilisellä sapuskanostoreissulla (karseassa pääsiäisruuhkassa, of course) mukaan tarttui keväisiä rehuja :)
Tipusia siellä myöskin kortin muodossa :)
A oli tuonut jostain tuollaisen hassun onnea tuottavan bambu (?) kepukan. Ei hajuakaan, mitä siihen pitäisi ilmestyä eventually, mut hauska on :)
Ja perään lisää rehu-uutisia. Perhosorkideassa on jo viisi nuppua! Innolla odottelen aukeamista. Ja näitä muka vaikea saada kukkimaan? Pöh, sanon minä :)
Kunhan selviydyn hengissä iltaisesta pyykkiruljanssista, olisi suunnitelmissa hiukan hyvää sapuskaa sekä raatelimien kaunistusta. Kuvailin järjestelyintoni keskellä omistamani lakat ja tässähän näitä:
Kaiken alku ja juuri, eli kynsilakanpoistoaine, tietysti Dermosilin. En juuri muuta enää käytäkään, koska laatu on erinomaista ja purkit on niin söpöjä ja kivanvärisiä, ja se saakutin kuvasto tulee puljulle joka pirun kuukausi :D Lakkojen poiston jälkeen isken kynsiin kynsibalsamia, joka lupaa kosteuttaa kynsiä ja saada muutenkin kaikkea ihmeellistä aikaan. Ehkä saa, ehkä ei. Syytän talvea, jos ei ;) Balsamin kuivuttua värilakkaa kerros tai pari. Sen päälle kerros läpinäkyvää lakkaa ja avot, valmista tuli! Paitsi, että viimeisen lakan kuivuttua sudin vielä kynsinauhoille öljyt. Siinä se. Ja tässä näitä värillisiä härpäkkeitä:
Valkoista tippilakkaa käytän vielä joskus, jos se ei ehdi kuivua ennenkuin kynteni kasvavat kahta milliä pitemmiksi :D Yksi suosikeistani on Oriflamen French manicure -lakka, kivan helmiäinen.
Punertavanoranssisenfuksiaiset lakat tarttuu kynsiin aina keväisin ja kesäisin :) Niillä saa vähän piristystä arkeen ja miksei juhlaankin. Erityisen suosittu viime aikoina on ollut Oriflamen oikeanpuolimmainen puteli.
Tummia, ehkä enemmän syksyyn ja talveen sopivia sävyjä. Tosin ruskea on aivan tuore hankinta ja myös yksi suosikeista kevääseen ja kesään :)
Ja vielä koristeluun soveltuvia helmiä ja hileitä, joita käytän luvattoman vähän :( Yritän tsempata, kunhan saisin näitä nysiä edes hieman kasvatettua :)
Loppukevennykseksi vielä toistaiseksi kertynyt Barbapapa-pesue:
Hih, Sirpusha 26v toivottaa kaikille leppoisaa torstai-iltaa..:)
Heips!
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti